Lautapelaaminen GameXpossa

Tule tutustumaan lautapelaamiseen ja kokeilemaan uutuuspelejä! Suomen lautapeliseuran ja Ropeconin isännöimällä Lautapelialueella voit pelata kuutta erilaista lautapeliä ja tutustua roolipelaamiseen. Lautapeleihin ei tarvitse varata aikaa. Roolipeleihin voit varata ajan paikan päällä

Lautapeliseuran edustajat opastavat tarvittaessa pelien saloihin. Alueelta löytyy pelejä kaikenikäisille pelaajille ja pelaamaan pääsee kunkin pelin suositusikärajojen mukaisesti.

Pandemia-turnaus

GameXpon ohjelmalavalla pelataan lauantaina 4.11. klo 12-14 Pandemia-lautapeliturnaus. Lavalla pelaa yhtä aikaa kuusi kahden hengen joukkuetta. Lisäksi haastamaan pääsee yksi on yleisön edustama yllätystiimi. Peliä ei tarvitse ennakkoon osata, vaan se opetetaan turnauksen alussa.

Pandemiassa pelaajat ovat tutkijoita, lääkäreitä ja muita kansainvälisiä asiantuntijoita, jotka yrittävät yhteistyössä parantaa neljä tappavan vaarallista kulkutautia ja ehkäistä niiden muodostuminen maailmanlaajuisiksi pandemioiksi. Pandemiassa haasteet ovat pelikerrasta toiseen erilaiset. Kilpailumuodossa Pandemiaa pelataan kaksihenkisin joukkuein siten, että kaikilla joukkueilla on edessään samat haasteet ja siirrot tehdään yhtäaikaisesti.

Saboteur-turnaus

Saboteur on hauska labyrinttipeli jossa pelaajien tulee aina miettiä mikä on kenenkin pelaajan salainen tavoite.

Suomen karsintaturnaus: pe 3.11. klo 18 – 19.30 – Lautapelialue
SM-finaali sunnuntaina 5.11. klo 13 – 14.  – Lautapelialue

Perjantain karsintaan mahtuu 14 halukasta pelaajaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Mikäli pelaajia tulee enemmän kuin 9 pelataan kaksi turnauskierrosta, muutoin pelataan yksi turnauskierros. Oletettu kuluva aika on laskettu kahden turnauskierroksen mukaan. Lue lisää >>